Aavasaksan Urheilijat ry toimintasuunnitelma 2004


Seuran tehtävä: 
	Järjestää mahdollisuus seuran jäsenille harrastaa kunto-, kilpa- ja 
	huippu-urheilua edellytystensä mukaisesti vuonna 2004. Tärkeimpänä 
	kuitenkin muistaa kasvattajaseuran tehtävä, eli mahdollisimman moni 
	nuori saa myönteisiä elämyksiä urheiluseuratoiminnasta.  

Urheilumuodot ja tavoitteet: 
	Vuoden 2004 aikana mukana ovat seuraavat urheilumuodot: Yleisurheilu, 
	hiihto, jalkapallo, painonnosto, kuntoliikunta eri muodoissa. 
	Kilpailumenestystä tärkeämpänä tavoitteena on säännöllinen liikunta ja 
	liikunnan jääminen elämäntavaksi nuorille. Yleisurheilu- ja hiihtojaosto 
	ovat asettaneet myös tuloksellisia tavotteita, joihin seura yhtyy.

	Urheilumuodon säilyttäminen seuran toiminnassa edellyttää toimivaa 
	jaostoa. Jaoston tulee tehdä taloussuunnitelma, toimintasuunnitelma, 
	henkilösuunnitelma, valmennus- ja koulutussuunnitelma ja toimintakertomus 
	edelliseltä vuodelta. 
	
	Yleisurheilu- ja hiihtojaosto nimeävät molemmat vähintään kolme 
	ohjaajaa / valmentajaa koulutukseen ja turvaamaan yu-koulun ja 
	hiihtokoulun tulevaisuuden. Yleisurheilijat Markku ja Sinikka Montellin 
	lisäksi ja hiihtäjät Olavi Vanhapihan lisäksi.  
	
Palkitseminen ja Stipendit: 
	Urheilijoiden palkitsemisen hoitavat jaostot seuran avustuksella 
	talvikauden ja kesäkauden päättäjäisissä. Veteraanit hoitavat seuran 
	varsinaiset stipendit menestyneille urheilijoille.  

Talous: Urheiluseuran ja yhdistyksen budjetti on käytännössä sama kuin rahat 
	pankkitilillä silloin kun mitään vakituista tulolähdettä ei ole. 
	Seurallamme ei ole mitään vakituista tuloa eli rahat toimintaamme on 
	aina erikseen jostakin hankittava. Menopuolella on kiinteitä menoja, 
	mitkä joka tapauksessa on hoidettava.
	
	Taloussuunnitelman loppusumma on 54800 euroa. Summassa on mukana myös 
	varojen hankinnan kustannukset. Summa on realistinen edellyttäen 
	taloussuunnitelmassa lueteltujen toimien, joilla tuloja hankitaan, 
	hoitamista hyvin ja seuran jaostojen ja kaikkien jäsenten sitoutumista 
	yhteisiin hankkeisiin. Jäsenmaksut hoidetaan kuntoon tammikuun 
	aikana. Uusien jäsenten jäsenmaksut vetäjät hoitavat välittömästi, 
	kun uusi jäsen tulee mukaan harjoituksiin. Varsinaiseen toimintaan 
	on varattu 38950 euroa. 

Merkittävimmät tapahtumat:
	Rajaväylän hiihdot (ranking kilpailu) 3.1. , Lääninmestaruuskilpailut 
	7.-8.2. , Ainiovaaran hiihdot osana Lapin Kulta Cuppia toisena 
	pääsiäispäivänä. Sekä 2-3 karkkihiihdot talvella. Kunniakierros 
	toukokuussa,  PM- ja PK-kilpailuja Övertorneon kentällä, hölkkä- ja 
	maastojuoksukilpailuja sekä Ylitornion keskustassa että Ainiovaarassa.

Talkootyöt: Seuran hallinto ja toiminta hoidetaan talkootöillä lukuun ottamatta 
	kirjanpitoa, mikä hoidetaan tilitoimiston toimesta. Suunnitellut työt 
	ja tapahtumat vaativat suuren joukon aavulaisia työhön. Näillä 
	tapahtumilla hankimme varoja toimintaamme varten ja kehitämme 
	hiihtokeskusta, mikä tuottaa varoja varsinaista toimintaamme 
	varten joko järjestettyjen kilpailujen kautta tai vuokraamalla myös 
	muille joko majoitusta, leiritystä tai kilpailun järjestämistä varten. 
	Ulkopuolisten talkootöiden saamisen eteen on työskenneltävä aikaisempaa 
	enemmän. Naisjaostomme juhlatilaisuuksien myynti on kehittynyt hyvin. 
	Pitäkäämme saavutettu osuus myös 2004.

Kehitystyö. Johtokunta on tehnyt päätöksen seuran osallistumisesta  
	Opetusministeriön rahoittamaan " Hyvä seura ry" kehityshankkeeseen. 
	Aloituksestakin vuoden 2003 aikana oli sovittu Heikki Pusan kanssa. 
	Valitettavasti Heikki Pusa vaihtoi työpaikkaa ja suunnittelemamme aloitus 
	siirtyi. Erityisesti johtokunnan tulee olla aktiivinen 
	kehityshankkeen käynnistämisen suhteen. Hanke käyntiin joko omin voimin 
	tai ulkopuolisen avun turvin. Ulkopuolinen apu lienee tarpeen, sillä 
	kukaan ei ole "profeetta" omalla maallaan.

Seuraavien vuosien yleissuunnitelma

Valmennuksen jatkuvuus
	Nuoria vetäjiä ja valmentajia eri liikuntamuotojen harrastajille. 
	Harrastuksen jatkajia nuorten ja jopa yleiseen sarjaan sekä tulevia 
	seuratoimitsijoita kilpailu-uransa lopettaneista harrastajista. 
	Jatkuva ohjaaja koulutus.

Seuratoiminnan  jatkuvuus
	Seuratoiminnan jatkuvuuden kannalta, myös seuran hallinto- ja 
	toimitsijakoulutus on hoidettava. Ilman urheiluseuraa ei ole 
	urheilijoitakaan. Suomalainen urheiluelämä perustuu täysin talkootyön 
	varaan. Aavasaksan Urheilijoiden jäsenten ikäjakauma on huono. Suurin 
	osa jäsenistämme on alle 15 vuotiaita tai yli 50 vuotiaita. 
	Tarvitsemme ehdottomasti nuoret aikuiset mukaan seuratoimintaan 
	turvataksemme AavUn tulevaisuuden

Jäsenmäärä
	Jäsenmäärän säilyttäminen pysyvästi yli 500 jäsenen. Erikoisesti nuoria 
	aikuisia seuran jäseniksi. Jokaisen kilpailutoimintaan osallistuvan 
	lapsen ainakin toinen vanhemmista on seuran jäsen. Lisäksi vanhemmat 
	sitoutuvat osallistumaan seuran tarvitsemiin talkootöihin. Säännöllinen 
	hiihtokoulutoiminta ja YU-koulu toiminta ympärivuotiseksi ja säännölliseksi. 
	Toimintamme pitää tehdä houkuttelevaksi. Jäseneksemme pitää haluta eikä 
	kokea velvollisuudeksi liittymistä. Seuramme julkisuus tukemaan 
	jäsenhankintaamme.

Johtokunta / jaostot
	Johtokuntaan, jaostoihin ja toimintaan löydettävä oikeat henkilöt. 
	Ei käytetä loppuun seuratoimintaan osallistuvia vapaaehtoisia. 
	Tehtävien jako laajemmalle.

Olosuhteet
	Kilpalatujen pohjien kunnostustyötä jatketaan vuosittain voimavarojen 
	mukaan kunnes ainakin 5 km kilpaladun maastotyöt on tehty. 
	

Sulje ikkuna