Ylitornion Ainiovaara täyttyy tulevana viikonloppuna hiihtäjistä, kun sata viestijoukkuetta ja yli 350 henkilökohtaisille matkoille osallistuvaa 17-20-vuotiasta nuorta valtaavat kilpaladut. Lauantaina 28.2. hiihdetään SM-viestit, ja sunnuntaina 1.3. kisataan henkilökohtaisista Suomen mestaruuksista vapaalla hiihtotyylillä ja yhteislähdöillä.
Ainiovaaran kilpaladut ovat kotimaan vaativimmasta päästä, joten nuorten SM-hiihtoja varten niitä on hieman helpotettu. Haastetta laduissa kuitenkin edelleen riittää, joten tulevat edustushiihtäjämme saavat Ainiovaarasta kokemusta vaativista nousuista ja vauhdikkaista laskuista, joita löytyy myös maailman arvokisaladuilta.
Lumitilanne on ollut kuluvana talvena hyvä. Kilpalatuja on kunnostettu tampparilla lumen tulosta lähtien ja kisojen alla pahimpia paikkoja on vielä varmistettu siirtolumella. Viime viikonvaihteessa satanut uusi lumi on peittänyt siirretyn lumen, joten mestaruuksista päästään kisaamaan hyväkuntoisille laduille.
Myös kisaorganisaatio on valmiina tulevaan viikonloppuun. Nuorten SM-hiihtojen järjestelyt aloitettiin jo vuoden 2007 Hopeasomman loppukilpailun jälkeen, ja viimeiset puoli vuotta valmistelut ovat olleet kiivaimmillaan. Kisajärjestelyihin osallistuu yli 100 henkilöä, joista suurin osa työskentelee pelkästään kilpailupäivinä. Avainhenkilöitä SM-hiihdot ovat varsinkin viime viikkojen aikana työllistäneet lähes täysipäiväisesti.
Ainiovaaran stadionalue on talvipäivinä Suomen kauneimpia, avautuuhan maisema Tornionjoelle ja Ruotsin vaaroihin. Viikonlopuksi on ennustettu hienoa ulkoilusäätä, ja järjestäjät odottavatkin hiihtostadionille ja latujen varsille runsaslukuista yleisöä kannustamaan hiihtäjiä. Yleisöllä on SM-hiihtoihin vapaa pääsy.
Jouko Lehmikangas, kilpailujohtaja
jouko.lehmikangas@pp.inet.fi, puh. 040 557 5144
Matti Salminen, pääsihteeri
matti.salminen@evl.fi, puh. 040 550 8246
Paula Eeva, tiedotussihteeri
paula.eeva@iki.fi, puh. 050 583 0794